Taittingerin suvun häkellyttävään menestystarinaan pelkistyy koko sampanjan mysteeri. 

Hengästynyt Clovis Taittinger saapuu Helsingin vanhalle ylioppilastalolle koleana huhtikuun lauantaina, muutaman minuutin myöhässä kello yhden tapaamisestaan. Toisen kerroksen juhlatilassa häntä odottaa täysi salillinen sampanjan ystäviä, joille Cloviksen on määrä toimittaa ‘Master Class’ -luento Taittingerista ja talon tuotteista laajemman sampanjatapahtuman yhteydessä. Verrattain varttunut seminaariyleisö katsoo häntä pyhäpuvuissaan kunnioittavan hiljaisuuden ympäröimänä.

– Onpas teitä yllättävän paljon jalkeilla näin aikaisin, hämmästelee Clovis päällysvaatteita riisuessaan. – Meillä päin lauantaisin heräillään enemmänkin kolmen maissa.

Yleisö ei heti lämpene Cloviksen stand-upille. Mutta aamu-unisenakin mies pystyy tarttumaan toimeen tottuneen esiintyjän varmuudella.

– Voisin tietysti kertoa yhtiöstämme ja blablablaa.

Hän pysähtyy katsomaan ympärilleen.

– Voisin kuvailla maaperää ja aromeita, teknisiä yksityiskohtia, sitä ja tätä ja sen sellaista, jatkaa Clovis sujuvalla englanninkielellään.

Yleisön ilmeistä näkee ettei kukaan oikein tiedä mitä odottaa. Clovis pikakelaa itsensä asian ytimeen.

– Mutta mitä itse asiassa sampanja on? Se on rakkauden symboli. Ja ilon. Ja mielihyvän.

Sampanja on rakkauden symboli.

– Clovis Taittinger

Seuraa helpottuneita naurahduksia, nyökyttelyä. Yleisö alkaa rentoutua, ja vauhtiin päästyään Clovis kertoo pari sanaa yhtiöstäkin. Taittingerin nousu maailman sampanjaeliittiin vain muutamassa sukupolvessa on ihme jos mikä. Clovis ei salaile, että yhtiön maineikas Champagnen kreiveihin nivoutuva historia on ostettua: hänen isoisoisetänsä hankki vasta 1930-luvulla omistukseensa tilan, josta Taittinger-merkin tarina alkoi. Nyt sukunimeen törmää kaikkialla missä tarvitaan äärimmäistä juhlaa ja loistoa bond-elokuvista nobel-gaalaan. 2000-luvun alussa talo oli kasvanut niin menestyksekkääksi, että se myytiin amerikkalaisille sijoittajille. Cloviksen isä Pierre-Emmanuel, joka istuu myös Ranskan pankin neuvostossa, sai junailtua yhtiön takaisin perheen haltuun yli puolen miljardin euron kaupalla vuonna 2006.

Miten yhtiö on voinut päästä nollasta sataan näin lyhyessä ajassa? Otaksuttavasti vastaukseen liittyy koko joukko loistavaa bisnesvainua ja taitavaa markkinointia. Mutta se olisi tyhjän päällä ilman yhtiön tärkeintä voimavaraa.

– Laatu, muistuttaa Clovis. – Ja tyyli.

Taittinger tunnetaan chardonnayhin nojaavasta elegantin feminiinisestä tyylistään. Yhtiön ylpeys onkin sataprosenttinen chardonnay,  Taittinger Comtes de Champagne Blanc de Blancs.

Clovis maistattaa vuosikertaa 2006.

– Jos jonain aamuna tunnen oloni erityisen tahmeaksi, hän sanailee, – niin tällä päivä lähtee takuuvarmasti käyntiin oikealla jalalla.

Juoma on kirjaimellisesti hämmentävän hieno, miltei ylimaallisen elegantti. Sampanjan outo ihme toteutuu jälleen: heti ensimmäinen kulaus vie suoraan nobel-fiiliksiin. Tapahtuman kunniaksi juomaa on pieni erä Alkonkin valikoimassa, tosin kaikeksi onneksi 140 euron hintalappu tekee kiusauksen helpommin vastustettavaksi.

Luennon jälkeen lyöttäydyn toviksi Cloviksen vanaveteen. Rupattelemme niitä näitä, yritän saada hänestä kelvollisen valokuvan siinä onnistumatta. Käy ilmi että Clovis työskenteli kaikessa rauhassa kiinteistöalalla kun isältä kävi kutsu perheyhtiön palvelukseen. Nyt mies toimii yhtiön viennistä vastaavana johtajana, ja luultavasti matkustaa maailmaa ristiin rastiin samanlaisella minuuttiaikataululla kuin Helsingissäkin. Silti hänellä on hämmästyttävä kyky olla läsnä. Kun moitin Clovista, että hän on liian nöyrä miljonääriksi, hän vain naurahtaa rentoudella, joka muistuttaa jonkinlaista rokkitähden ja valaistuneen buddhalaismunkin yhdistelmää.

– Työt kutsuvat, hymyilee Clovis.

Clovis tumppaa tupakkansa, lausumme hyvästit ja mies sulautuu vanhan ylioppilastalon juhlasalin täyttävään iloisesti sorisevaan väkijoukkoon.