Kanadasta on tullut kunnianhimoinen viinintuottajamaa. Paikallinen viinikulttuuri on silti Suomen tapaan hyvin nuorta.
– Viime aikoina luonnonviineistä on tullut ehdoton must, kertoo Anne-Michèle Fortin (pääkuvassa oikealla). – Jos et juo luonnonviinejä, et ole kukaan, komppaa Isabelle Lamarre naureskellen. Kaverukset ovat molemmat Montréalista, joka on ranskankielisen Kanadan pääkaupunki.
Montréalin viinikulttuuri kuulostaa suomalaiseen korvaan oudon tutulta. Menossa on ensimmäinen sukupolvi, joka noudattelee enemmän tai vähemmän kansainvälisiä kulinaarisia trendejä. Viinien kanssa suosiosta kilpailevat myös pienpanimot ja -tislaamot sekä paikallisjuustolat.
Viini on ollut trendikäs juoma vasta sukupolven ajan.
– Isabelle Lamarre
Isabelle on tuonut maistettavaksemme viinin, joka on brittiläisestä Kolumbiasta, isosta maakunnasta maan itälaidalla. Se ei myöskään ole luonnonviini, vaan huolella suunniteltu ja pitkää ikääntymistä silmälläpitäen valmistettu vakava laatutuote.
Yhdessä Niagaran niemimaan kanssa Brittiläinen Kolumbia edustaa käytännössä koko Kanadan viiniteollisuutta. Isoin köynnösten valtaama alue, Okanagan-järven laakso, on maantieteellisesti varsin suotuisaa viininviljelylle koska Oregonin tapaan rannikkoa myötäilevä vuorijono pitää sateet poissa, lisäksi syvät järvet tasoittavat lämpötilaeroja. Nykyisillä kansainvälisillä lajikkeilla viljelyä on alettu varovasti kokeilla vasta 1970-luvun lopulla, ja ainakin paperilla potentiaalia on vaikka mihin.
Ja nälkä on varmasti kasvanut syödessä. Näytteemme, Osooyos Larose -tilan Le Grand Vin on häpeämättömän kunnianhimoinen: klassinen bordeaux-sekoitus, joka on tarkoitettu iätettäväksi kahdeksasta kymmeneen vuoteen, takana lienee selkeä ajatus haastaa Médocin arvonimikkeet pohjois-amerikkalaisen kursailemattomaan tapaan. Hankkeen takana on ranskalainen viinintekijä ja suursijoittajat, jotka hallitsevat tuotteistamisen ja markkinoinnin, joten siltä voisi odottaa jotain samantapaista mitä Robert Mondavi yritti – ja missä monin tavoin onnistuikin – Kaliforniassa.
Maistatus ei ole yhtä lupaava. Vasta kolmen vuoden kypsyttelyn jälkeen viinissä on tietysti vielä julmat tanniinit ja suutuntuma vaatii enemmän pureskelua kuin nielemistä. Sen sijaan maussa ole lainkaan happoja eikä hedelmällisyyttä, jotka voisivat tanniinien pehmentyessä tulla esiin. Joskus kymmenen vuoden päästä, kun viini alkaisi olla juomakelpoinen, siinä tuskin on jäljellä paljon muuta kuin häivähdys lyijykynän lastuja tai tuhkakuppia – josta muutamat bordeaux-fetisistit kylläkin olisivat innoissaan. Tämä nimenomainen viini ei siis heti vakuuta, sen sijaan koko brittiläistä Kolumbiaa olisi varmasti turhan aikaista kuitata vain Oregonin ja Washington Staten perässähiihtäjäksi.
Isabelle ja Anne-Michèle ovat onneksi samaa mieltä: brittiläinen Kolumbia vastaan Bordeaux -ottelussa on tiedossa ainakin yksi erä lisää.
Palaan asiaan.
Jälkikirjoitus
Vuotta myöhemmin kokoonnumme samalla miehityksellä samassa paikassa uuden kanadalaisviinin ääreen. – Tämä viini ei tosin ole länsirannikolta vaan Niagaran niemimaalta, täsmentää Anne-Michèle Fortin.
Hän tunnustaa etsineensä Clos Jordannen pinot noiria. Tila tunnetaan kunnianhimoisesta terroir-filosofiastaan. – Niagaran kasvuolosuhteet muistuttavat burgundia, perustelee Anne-Michèle.
– Sitä ei ollut saatavilla, hän pahoittelee, – mutta tämän viinin viinintekijä on sama.
Domaine Queylus on tehty burgundilaisin menetelmin, ja vuosi 2012 oli verrattain lämminkin, mikä Kanadan leveysasteilla antaa viinintekijöille kaivattua liikkumavaraa. Pöydällä on jälleen kerran kunnianhimoinen tuote, jossa valmistajan mukaan ’terroir kohtaa intohimon’.
Lämmin vuosi on nostanut aromikirjon selvästi hillomaisempaan suuntaan, ja viinintekijä on uudesta maailmasta tuttuun tapaan ottanut kypsyydestä kaiken irti. Erityisesti tämän lajikkeen kohdalla tyyli varmasti jakaa mielipiteitä, mutta laatu on kieltämättä korkea. Viini on saanut kriitikoiltakin hyviä pisteitä, mutta sen verrattain korkea hinta, viitisenkymmentä dollaria, virittää odotukset aika korkealle.
Ehkä ottelussa tarvitaan vielä kolmaskin erä. Joka tapauksessa on selvää, että Kanada on kuivienkin viinien osalta vakavasti otettava tuottaja, joka kasvaa samantapaisesta kultuurista ja kamppailee koko lailla samanlaisten haasteiden kanssa kuin amerikkalaiset kollegansa. Jos maapallon ilmasto pääsee tästä vielä lämpenemään, Kanadalla voi hyvinkin olla yllätyksiä hihassaan.