Marcel Richaud’n lapset Claire ja Thomas jatkavat isänsä työtä puhtaan, rehellisen ja juurevan viinin puolesta.

Marcel Richaud vastaanottaa minut ja kuvaajan sydämellisellä kädenpuristuksella tilallaan Cairannessa lokakuun alussa, kun tämänvuotisen sadon vinifiointi on vielä täydessä käynnissä. Vaihdamme lyhyesti kuulumisia yhteisistä tutuista, hän pysähtyy hetkeksi yhteiskuvaan lastensa kanssa ja ehdottaa sitten, että esittäisin kysymykseni hänen tyttärelleen Clairelle.

– Claire ja Thomas jatkavat työtäni, hän perustelee ikään kuin vakuudeksi.

Vaikka Marcel Richaud’lla tuskin on aikomusta lakata työskentelemästä perheen tilalla, hän on totisesti tehnyt pitkän päivätyön ei pelkästään oman tilansa vaan koko Cairannen alueen johtohahmona.

Marcel Richaud vaihtoi lukion viiniopintoihin jo 17-vuotiaana ja hankki ensimmäiset käytännön kokemuksensa hoitamalla tätinsä runsaan kymmenen hehtaarin palstaa. Sen koommin hän on valmistanut omissa nimissään yli 40 vuosikertaa.

Standardointi johtaa elintarviketeollisuuteen.

– Claire Richaud

– Isä oli suvussamme ensimmäinen, joka lakkasi toimittamasta viiniämme osuuskunnalle ja otti riskin oman tuotannon aloittamisesta, kertoo Claire Richaud, viinintekijä jo neljännessä polvessa.

Se takasi Marcel Richaud’lle työrauhan. Hän pääsi eroon osuuskunnan pyrkimyksestä isoihin satoihin ja koneelliseen viljelyyn, ja pystyi keskittymään siihen mitä perhe nykyäänkin tekee: orgaaniseen ja biodynaamiseen viljelyyn, rypäle- ja palstakohtaiseen työskentelyyn ja luonnonmukaiseen viininvalmistukseen mahdollisimman vähällä asioihin puuttumisella.

– Standardointi on tie, joka vie elintarviketeollisuuteen, muistuttaa Claire Richaud. – Meille viini on artisanaalinen tuote.

Richaud’n viinit ovatkin nk. luonnonviinejä, vaikka perhe ei mitenkään itsetarkoituksellisesti samastu liikkeeseen. Filosofian takana muutakin kuin puhtaan viinin tuottaminen: ajankohtainen kysymys terroirin roolista ja ranskalaisen alkuperämerkintäsysteemin kroonisesta kriisistä. Jos mielii tehdä viiniä jossa voi maistaa se alkuperän, tarvitaan terve maaperä, hallitut sadot sekä ensiluokkaisen laadukkaita rypäleitä. Lisäksi pitää katsoa ettei rypäleiden odotettua ’ilmaisua’ hämärretä hienoilla vinifiointitekniikoilla kuten teollisilla hiivoilla.

Eli jos tosissaan haluaa tehdä terroir-viiniä, ajautuu pakostakin lähemmäs ja lähemmäs luonnonviiniä. Siksi suosittu terroirista puhuminen on valitettavan suureksi osaksi vain lämmintä ilmaa.

Omaan tutkaani Richaudit jäivät ensi kerran kun Marcel jossain viinialan lehdessä ehdotti, että kaikkien tuottajien pitäisi merkata pulloihinsa paljonko ne sisältävät sulfiitteja. Hän totesi haastattelussa, että alueen sallitulla sulfiittimäärällä (190 mg/l) voisi tehdä viiniä vaikka täysin mädistä rypäleistä. Miksi? Jotta viljelijät voisivat jatkaa halvempaa mekaanista sadonkorjuuta ja olla murehtimatta rypäleidensä laadusta.

– Mekaaninen sadonkorjuu on yhä tapetilla, virnistää Claire. – Cairanne on jo kahdeksan vuotta yrittänyt saada oman alkuperänimikkeen, ja yksi kiistakapuloista on nimenomaan koneellinen korjuu, josta monet eivät halua luopua. Meidän mielestämme statuksen noston takana pitää olla todellinen laadullinen harppaus.

Täytyy toivoa menestystä Richaud’n perheen lobbaukselle, sillä laadun kohentuminen tuskin koituu kenenkään menetykseksi.

Cairannen kylän alue on toistaiseksi yleisemmän Côtes du Rhône villages -nimikkeen alla, kts. toisaalla tällä sivustolla: Kippis, Cairanne.