Helsinkiin on vuoden alkupuoliskolla ilmestynyt kolme uutta kiinnostavaa viinibaaria: Piglets, Muru ja Apteekki.
Marleena Niverin (kuvassa alla) pyörittämä Piglets avasi ovensa itse asiassa jo viime syksynä, mutta koronaepidemia sai Niverin muuttamaan konseptiaan. – Yksinkertaistimme ideaamme ravintolamaisesta selvästi baarimaisempaan suuntaan, sanoo Niveri. – Satsaamme nyt sormiruokaan ja haluamme pitää kynnyksen mahdollisimman matalana.

Viinilistalla on kiinnostava valikoima natuviinejä, jotka edustavat noin 90 % baarin tarjonnasta. Natuviinin ystävät muistavat Niverin Katajanokan kanavarannan kunnianhimoisesta Le Petit Chaperon Rouge- viinibaarista. Kanavarantaan myöhemmin ilmestyneet volyymibaarit tekivät alueen ilmapiiristä kuitenkin niin levottoman, että Niveri päätti nostaa kytkintä. Uusi osoite on keskellä Helsingin klassisinta kivierämaata Töölöntorilla. Baarin tunnelma kehittelee alueen hillittyä charmia kohti teeskentelemättömän urbaania ja aidon kiinnostavaa ajanmukaisuutta.

Fredrikinkadulta tuttu ravintola Muru on sekin klassikko, ja kun sama brandi ilmestyy viinibaarin ikkunaan, ovat odotukset korkealla. Ravintolan kulman taakse Lönnrötinkadulle avannut mutkattoman mukava viinibaari lunastaa odotukset korkojen kanssa. Kiinnostavan viinilistan seuraksi saa erehtymättömän inspiroivaa pikkuruokaa, aivan kuten Murulta vain on lupa odottaa. Ja sommelier Saara Alander lupaa, että tarvittaessa lisävauhtia haetaan myös ravintola viinilistalta, joka nostaa baarin valikoiman 700 nimikkeeseen! Lista on, kuten baarin tunnelmakin, tätä päivää. – Meillä on jonkin verran natua, sanoo Alander, – mutta tärkeimmät kriteerimme ovat kuten muutoinkin puhtaus ja laatu.

Tuorein tulokas Helsingin viinibaaririntamalla on artikkelin pääkuvan Apotek. Baari on remontoitu historiallisen Joutsen-apteekin tiloihin Eerikinkadun ja Lapinlahdenkadun kulmaan. Jugend-tyyliä upeasti edustava tila on moitteettomasti säilytetty ja loistavasti sisustettu tyylin tunnelmaan. Elämyksenä tila on vaikuttava.
Verrattuna Pigletsiin ja Muruun baarin ilmapiiri on sitävastoin selvästi ravintolamaisempi, ja konseptin takana ovatkin Carelia-ravintolan vetäjät. Pöytä on syytä varata etukäteen ja tunnelma on hartaan istuskeluvoittoinen. Konsepti lieneekin säädetty hieman juhlavammaksi kuin mitä baarilta yleensä kuvittelisi odotettavan – ja kaikesta päätellen onnistuneesti, sillä paikka on ollut alusta asti tupaten täynnä. Suosion kääntöpuolena syntyvä kiire tuntuu joskus tilapäisesti verottavan henkilökunnan höveliyttä.