Espanjan vehreä luoteiskolkka on ansaitusti kiilannut Euroopan kulinaariseen eturiviin. Sen aseina ovat raikkaan mineraaliset albariño-viinit ja väkevästi atlanttinen ruokakulttuuri.
Matala pilvipeitto nojaa raskaasti vuorenrinteiden metsäisten huippujen poimuihin, ja tämän tästä lempeä tihkusade äityy lyhytjänteiseksi kuuroksi; Galicia on Espanjan märin kolkka, ja syvällä sisämaassakin asti aistii Atlantin hallitsevan läsnäolon. Kumpuileva maisema ja kostea ilmanala tekevätkin alueesta ainutlaatuisen koko maan mittakaavassa, ja tuoreimman sukupolven viinintekijät ovat alkaneet kaivaa ainutlaatuisuudesta irti sen koko potentiaalia.
Galiciassa, kuten muuallakin Euroopassa, tuotettiin vielä 1980-luvun lopulla mitäänsanomatonta pöytäviiniä mahdollisimman runsassatoisista lajikkeista. Nyt kellossa tikittää toinen ääni. – Isojen kooperatiivien sijasta parrasvaloissa ovat nyt pientuottajat, jotka tekevät itse viininsä itse kasvattamistaan rypäleistä, sanoo Jorge González Vázquez, yksi Casal de Armán -perheviinitalon omistajista. – Kutsumme heitä nimellä colleiteiras.

Casal de Armán sijaitsee Ribeiron viinialueella, joka on maakunnan viidestä alkuperänimikkeestä vanhin. – Meillä on tuhatvuotiset perinteet, muistuttaa Vázquez. – Vielä 1600-luvulla Ribeiro oli selvästi tärkeämpi kuin Rioja.
Ribeiro käy täysillä kierroksilla ja alueelta on lupa odottaa tasokkaita yllätyksiä. Mutta kun puhutaan Galician suurlähettiläästä albariño-rypäleestä, parhaiten leiviskänsä hoitanut viinialue on Rías Baixas Galician eteläpäässä.
– Albariño kasvaa täällä graniitin päällä, kuvailee Jorge Peláez, Marqués de Vizhoja -viinitalon omistavan perheen viinintekijä. – Maaperä pakottaa juuret syvälle, mikä tuo viineihin rakennetta ja ulottuvuutta.

Talon lähtötason albariño on viiltävän raikas ja upean mineraalinen, täysin typerryttävää laatua juuri alle viiden euron hintaan per pullo. Seuraavan laatutason valkoviini on alueelle tyypillinen kolmen rypäleen sekoitus, jossa raikasta pohjavirettä täydentää kypsän mausteinen ja hennosti hunajainen aromikirjo. Tyyli on tasokas mutta mukavan helposti lähestyttävä, ja hintalaatusuhde on melkoisen lyömätön.

Marqués de Vizhoja on Galician suurimpia tuottajia eikä teeskentelekään pikkutuottajaa, vaan on selvästi ottanut huolella haltuun pakkaussuunnittelun ja modernin markkinoinnin keinovalikoiman. Jos tällainen laatu ja hinnoittelu pitävät pintansa, voi albariñon maailmanvalloitukselle povata valoisaa tulevaisuutta.
Galician tuotannosta 90 % onkin valkoviiniä. Tosin punaviinejäkin valmistetaan, mutta vaihtelevammalla menestyksellä. Lopputulos jää usein yleisilmeeltään vähän raa’aksi, mutta sisämaassa esimerkiksi mencia-rypäle tuottaa parhaimmillaan huippubeaujolais’n tasoista, hullaannuttavan hedelmäistä ja vienosti vegetaalista nektaria.

Rías Baixas, albariño ja koko Galicia ovat nyt selvästi nousevassa trendissä. Menestys ei ole syntynyt sattumalta, sillä alueella on kahdehdittavan syvät perinteet, joista ponnistaa.
– Vedenpitävää tietoa siitä, aloittivatko roomalaiset todella viininviljelyn, ei ole, tunnustaa Richard Rivera, englantilais-ranskalais-galicialainen viiniopas. Sen saattoivat ihan hyvin tehdä jo foinikialaiset. – Sen verran on varmaa, että viininviljelyn levittämisestä ja kehittämisestä otti täälläkin vastuun luostarilaitos.
Rivera toivottaa kasvavan gastroturismin tervetulleeksi. – Raikkaat viinit ja tasokkaat, tuoreet meren antimet ovat lyömätön yhdistelmä, hän hehkuttaa. Rivera mainitsee myös Caldo-kasviskeiton, joka itse asiassa kypsennetään lihan kanssa, mutta liha otetaan lopuksi erikseen ja siitä valmistetaan toinen klassikko, Cojido-muhennos. – Perinteiset ruokalajit ovat suosiossa, mikä pitää ruokakulttuurin jalat positiivisesti maassa.

Viinien osalta Riveran odotukset ovat korkeimmillaan Galician aivan eteläisimmän kolkan osalta, missä valkoviinit eivät ole sataprosenttisia albariñoja vaan usein parin–kolmen rypäleen sekoituksia, joita kutsutaan alanimikkeellä Condado. – Alueella on parempi ilmasto, ja rypälesekoitukset tekevät viineistä mielenkiintoisempia, perustelee Rivera.
Ruokaa, kulttuuria ja kuumia kylpyjä
Galicia on viiniä, ruokaa ja vehreyttä. Vertailukohtana mieleen tulee helposti Loiren atlanttinen pää mahtavine merenherkkuineen ja raikkaine viineineen.
Kun alueen matkaesitteistä kuorii pois mahtipontisimmat itsekehut, on Galician ruokakulttuurissa silti kiinnostavaa omaleimaisuutta. Tuoreet merenherkut ovat luonnollisesti ensi sijalla, ja perinteinen valmistustyyli on mukavan noyrä ja yksinkertainen vaikka alueelle on siunaantunut täyden tusinan verran michelin-tähtiä – samaa ei voi sanoa vaikkapa Baskimaasta, jonka kulinaarinen itsetunto on päässyt pöhöttymään melkoisen omahyväiseksi.

Galicialaisen keittiön tähti on mustekala eri muodoissaan. Esimerkiksi yleisespanjalaiseksi klassikoksi muodostunut Pulpo a la Gallega on suolavedessä suussasulavan mureaksi keitettyä mustekalaa, joka on maustettu simppelisti savupaprikaöljyllä. Turskat, osterit ja merinahkiaiset nautitaan niin ikään mutkattomasti raaka-ainetta kunnioittaen.
Alueen vetovoima ei kuitenkaan ole vain viinin ja ruoan varassa. Maakunta on perinteisesti vetänyt puoleensa myös mm. pyhiinvaeltajia ja kuumissa lähteissä viihtyviä.
Galician merkittävin kaupunki Santiago de Compostela ja sen upea katedraali ovat varhaiselta keskiajalta asti olleet hartaiden katolisten tärkein pyhiinvaelluskohde Rooman ohella, ja tätä nykyä reitti on varsin suosittu maallistuneemmankin yleisön keskuudessa. Pariisista alkavan reitin voi toteuttaa minkä mittaisena pätkänä tahansa; jalan, pyöräillen tai miksei autolla. Pyhän Jaakon simpukkatunnuksella merkitty taival on kerännyt varrelleen varsin tiheän verkoston viinitupia ja tavernoja janoisten uskovaisten iloksi.

Galiciassa sijaitsee myös kuumia lähteitä, joiden ympärille rakennetut kylpylät ovat Euroopan kärkitasoa. Yksi upeimmista on Balneario de Mondariz, 1800-luvun lopulla rakennettu uhkea loistohotellikompleksi, joka on kunnostettu ylelliseksi hoitoparatiisiksi golfkenttineen. Mutta voi lähteistä nauttia ihan ilmaiseksikin esimerkiksi Ourensen keskustan julkisessa ulkoaltaassa.