Pariisin tuomio: 40 vuotta myöhemmin

Kalifornian nousu vanhan maailman kiinnostavimmaksi haastajaksi alkoi neljäkymmentä vuotta sitten maistelutilaisuudesta, joka oli lähellä jäädä vaille mitään huomiota.

Napa Valleyn kuulas valo lankeaa Warren Winiarskin olohuoneeseen, itään antavista panoraamaikkunoista näkyy yhdelle Stag’s Leap -viinitilan arvokkaimmista palstoista. – Yläosan tuliperäinen maaperä tuottaa intensiivisyyttä, alaosan vuorilta huuhtoutunut materiaali taas tuo viiniin pehmeyttä ja pyöreyttä, Winiarski kuvailee. Hän tapasikin luonnehtia Stag’s Leapin kuuluisaa cabernet sauvignonia ‘rautanyrkiksi samettihansikkaassa’. Winiarski tuli tunnetuksi tavattomasta tarkkuudestaan sekä viinitarhassa että kellarissa. Kun kuuntelen hänen kuvailevan viiniköynnöksen elämänsyklin eri vaiheita, nyt 88-vuotiaana, hänen keskittyneessä, intiimin täsmällisessä ymmärryksessään on yhä jotain hypnoottista.

warren winiarski
Puolalaiseen siirtolaisperheeseen Chicagossa syntynyt Winiarski opiskeli alunperin filosofiaa ja kirjallisuutta, vaihtoi välillä maatalouskouluun ja siirtyi lopulta viininviljelijäksi Chicagon yliopiston dosentin paikalta. Viiniin hän hurahti ollessaan Italiassa tutkimassa Niccoló Macchiavellin poliittista filosofiaa. 88-vuotiaana hän on edelleen terävä kuin partaveitsi.

Mutta syy siihen, että Stag’s Leapin cabernet’sta tuli vuosikymmenten ajaksi yksi Napa Valleyn ja koko Kalifornian juhlituimmista legendoista, on Pariisissa toukokuussa 1976 pidetty maistelutilaisuus, joka oli lähellä mennä viiniä seuraavalta maailmalta kokonaan ohi.

Brittiläinen viinitukkuri Steven Spurrier piti Pariisissa viinimyymälää ja -koulua, jonka hän oli nimennyt vaatimattomasti Viinin Akatemiaksi. Kalifornilaisviinejä ajatui Spurrierin käsiin tuttujen kautta puoliksi vahingossa, ja ne tuntuivat vahvistavan huhuja alueen korkeasta laadusta. Jatkoksi koulussa järjestetyille suosituille kursseille ja tapahtumille hän tuli monen muun sattumanvaraisen mutkan kautta järjestäneeksi maistelutilaisuuden, jossa Ranskan ja Kalifornian parhaita viinejä verrattiin toisiinsa sokkomaistatuksessa. Tilaisuutta alettiin jälkikäteen kutsua Pariisin tuomioksi, viittauksena myyttiseen prinssi Parisiin, jonka masinoimasta kauneuskilpailusta syttyi Troian sota.

Punaviinien kategoriassa Spurrier toi pöytään silloiset Ranskan huippustandardit: Château Mouton-Rothschild 1970, Château Haut-Brion 1970, Château Montrose ja Château Leoville-Las Cases 1971. Kalifornian punaviinejä puolestaan edustivat Stag’s Leap 1973, Ridge Vineyardsin Monte Bello 1971, Heitzin Martha’s Vineyard 1970, Clos du Val 1972, Mayacamas Vineyards 1971 ja Freemark Abbey Winery 1969. Kaikki, Spurrier mukaanlukien, odottivat itsestäänselvää rökitystä tulokkaille.

Vain ranskalaistuomarien antamat pisteet otettiin laskuihin. Yhdeksän vahva raati edusti Ranskan parhaita maistajia ja joukossa oli sellaisia merkkihenkilöitä kuin maan arvostetuimman viinilehden päätoimittaja, huippuravintola Tour d’Argentin pääsommelieri, edustajat sekä Ranskan viini- että alkuperämerkintöjen instituuteista sekä viinitalo Romanée-Contin legendaarinen patruuna Aubert de Villaine.

JoP - photo by Bella Spurrier
Pariisin tuomion raati toukokuussa 1976, paikalla Ranskan terävimmät makunystyrät. Steven Spurrier ja hänen liikekumppaninsa Patricia Gallagher osallistuivat myös maistatukseen, mutta vain ranskalaistuomarien pisteet laskettiin lopputulokseen. Kuva on Stevenin vaimon Bellan ottama, ja se on lainassa heidän tyttärensä Kate Spurrierin arkistosta.

Tuomaristo antoi kullekin sokkona maistamalleen viinille pisteet, jotka laskettiin yhteen ja laitettiin niiden pohjalta paremmuusjärjestykseen. Kun arviot lopuksi ynnättiin, listan kärjessä komeili kaikkien tyrmistykseksi Winiarskin Stag’s Leap. Vaikka tuloksia kuinka pyöriteltiin, kalifornialaistulokas oli yksiselitteisesti päihittänyt kaikki Médocin ylpeydet.

Yllätystulos oli kuitenkin vaipua vähin äänin historian hämärään, sillä lukuisista kutsutuista toimittajista paikalle oli saapunut vain amerikkalaisen Time-aikakauslehden George Taber. Ilman Taberia tapaus olisi luultavasti unohdettu, sillä ranskalainen lehdistö sivusi asiaa pakon edessä vasta useiden kuukausien viiveellä vähättelevään, loukkaantuneeseen ja halveksivaankin sävyyn.

Viinissä on täydellisyyttä, jota ihmiseltä puuttuu.

– Warren Winiarski

Tulos osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin vähäpätöiseksi, sillä tuomion jälkeen viinin maailmankartta ei enää ikinä näyttänyt samalta. Ranskaa oli pidetty arvoviinien osalta itsestäänselvän ylivoimaisena, mutta nyt keisari ei ollut pelkästään horjahtanut, vaan kerta kaikkiaan luiskahtanut valtaistuimeltaan.

– Se oli kopernikaaninen hetki, Winiarski muistelee. – Pariisin jälkeen kuka tahansa viinin ystävä on voinut lähestyä maistelua ilman ennalta määrättyä hierarkiaa.

mikegrgich
Pariisin tuomion valkoviinien sarjan voitti kroatialaissyntyisen Miljenko ‘Mike’ Grgichin tekemä Château Montelena chardonnay, niinikään vuodelta 1973. Kisassa oli ranskalaisia huippuburgundeja, mm. Meursault Charmes Roulot 1973, Bâtard-Montrachet Ramonet-Prudhon 1973 ja Puligny-Montrachet Les Pucelles Domaine Leflaive 1972. Tänä vuonna 93 täyttänyt Mike Grgich ei ollut käytettävissä haastattelua varten koska oli hiljattain loukannut selkänsä. Muutoin Mike on tuttu näky tilan maistatushuoneessa signeeraamassa pulloja vierailleen.

Voitto antoi koko Kalifornian viiniteollisuudelle sähköistävän uskottavuustyrskähdyksen ja tarjosi kipeästi kaivatun tien ulos amerikkalaista viini-itsetuntoa kalvaneesta alemmuuskompleksista. Alue murtautui maailman tietoisuuteen räjähdysmäisen kasvun siivittämänä. Robert Mondavin tapaiset tuottajat paisuivat kansainvälisen rokkitähden mittoihin. Samalla Kalifornia alkoi kasvaa eroon esikuviensa ikeestä ja elää omaa vapaata elämäänsä omanarvontuntoisena viinialueena.

70-luvun viinintekijäsukupolven esikuvana oli ranskalaisten huippuviinien hillitty ja arvokas tyyli. Ja kuten Pariisin tuomio osoittaa, lahjakkaimmat heistä, kuten Winiarski ja Mike Grgich, onnistuivat paitsi ottamaan tuon tyylin vakuuttavasti haltuun, myös nostamaan sen ainutlaatuiseen täydellisyyteen. Ne, jotka ovat maistaneet Winiarskin voittajaviiniä muistelevat sitä intensiivisenä, mutta myös herkkänä, vivahteikkaana ja eleganttina. Pariisissa menestyneiden kalifornialaisviinien tyylikkyys oli jotain aivan muuta kuin se, mistä alue nykyään tunnetaan – raskaista, tammisista hedelmäpommeistaan.

stag'sleap1973
Ranskalaisille jäi Pariisin tuomion jäljiltä vain yksi oljenkorsi: Kalifornian viineistä ei ikinä olisi ikääntymään yhtä arvokkaasti kuin Bordeaux’n parhaimmisto. Niinpä Spurrierin sokkomaistatus on toistettu useaan otteeseen samoilla vuosikerroilla. Kalifornialasiviinit ovat pitäneet pintansa: viimeksi kymmenen vuotta sitten asialla oli joukko maailman johtavia viiniasiantuntijoita, mm. Hugh Johnson, Jancis Robinson ja Michel Bettane. Punaviineissä Stag’s Leap sai tosin luovuttaa ykköstilan Ridgen Monte Bello 1971:lle.

– Nykyviineissä kaikkea on liian paljon, pahoittelee Winiarski, – liikaa hedelmää, liikaa alkoholia, liikaa uutosta – ja kaikki tapahtuu kerralla. Minun mielestäni viinillä pitää olla alku, keskikohta ja loppu.

Miten tässä näin kävi?

– Tuohon riittää vastukseksi kaksi sanaa, Winiarski sanoo kuivasti. – ’Robert Parker’.

Winiarski myi Stag’s Leapin yhdeksän vuotta sitten lähes parin sadan miljoonan dollarin hinnalla italialaiselle Antinorin suvulle ja amerikkalaiselle holding-yhtiölle. Syynä ei ollut raha vaan se, etteivät hänen lapsensa olleet halukkaita jatkamaan isänsä työtä. Kun kysyn Winiarskilta mitä hän pitää entisen viinitilansa nykyisistä viineistä, hän kiertää kysymyksen taidokkaan diplomaattisin sanankääntein ja tuumii sen sijaan kalifornialaisviinien tilaa yleisemmin. – Jos kyse olisi musiikista, se olisi nyt helposti korviasärkevää, hän aprikoi.

stagsWiniarski asuu edelleen Stag’s Leapin tiluksia hallitsevalla kukkulalla. Hänen talonsa avarista ikkunoista avautuu haikea näkymä palstoille, joiden hedelmillä oli kerran voima ravistella koko viinin maailmaa.