Clémence Fabren perhe on ajankohtainen esimerkki murroksesta, joka on nostamassa Ranskan eniten litroja tuottavaa aluetta laatuviinien kastiin.

Languedoc on valtava alue, joka myötäilee Etelä-Ranskan rannikkoa Marseillen tuntumasta aina Espanjan rajalle. Alue tuottaa yli kolmanneksen koko Ranskan viinistä, mutta vain murto-osan maan laatuviineistä. Viime vuosisadalla tienoo kunnostautui tuottamalla liukuhihnalta halpaa volyymipunaviiniä ranskalaisille sotilaille ja sotienjälkeisen jälleenrakennuksen duunareille, ja vielä 70-luvun lopulla sitä pidettiin eturivin syntipukkina euroopan paisuvaan ylituotantoon.

Uuden maailman viinien nopea laatuvallankumous on entisestään pahentanut kilpailupaineita, eivätkä Languedocin viljelijät aina ole onnistuneet löytämään rakentavia keinoja tilanteen laukaisemiseksi: vielä 2000-luvulla paikallisten viininviljelijöiden muodostama salainen aktivistiryhmä CRAV räjäytteli dynamiitilla ruokakauppoja ja muuntajakoppeja ja tuhosi isoja eriä ulkomaista viiniä ilkivallalla ja tuhopoltoilla.

Nyt kaikki se on muuttumassa.

Vaivalloinen siirtyminen ilmeettömästä volyymistä vivahteikkaisiin laatuviineihin on kuitenkin vasta pääsemässä laajemmin vauhtiin, mikä tekee alueesta erityisen kiinnostavan seurattavan. Kunnianhimoisempien tuottajien tähtäimessä on varmaankin jotain samanlaista kuin eteläinen Rhône, missä sama työ aloitettiin puoli vuosisataa aiemmin. Siellä yksittäiset kylät ovat sinnikkäällä työllä hankkineet oman alkuperämerkintänsä, kuten Rasteau tai Cairanne, ja useat pienemmätkin tienoot ja terroirit ovat ehtineet kerätä mainetta omalla nimellään, kuten vaikkapa Roaix.

Mutta siinä matkassa on monta mutkaa.

Volyymiviinissä ei ole tulevaisuutta.

– Clemence Fabre

Kohtalo omiin käsiin

Clémence Fabren suvussa on todistetusti valmistettu viiniä jo 1600-luvun alusta, mutta lähihistoriansa ajan tila on myynyt viininsä bulkkina negocianteille eli tukkuostajille, jotka pullottavat viinin omissa nimissään. Bulkissa myynti on suhteellisen riskitöntä toimintaa, sillä se ei juuri sido pääomaa.

– Kyllä isoisäkin jätti sadosta aina pari tynnyrillistä perheen omaan käyttöön, Clémence muistelee, – mutta hän tajusi ettei viinin laatu riittänyt kannattelemaan kaupallisesti itsenäistä tulevaisuutta.

Mutta koska tulevaisuutta ei liioin löytyisi volyymiviinin tuotannosta, Clémencen isä päätti kaapata ohjat takaisin suvun omiin käsiin. Hän investoi lähes kymmenen vuotta aikaa kouluttaakseen itsensä viininteon hienouksiin mm. arvostetussa Montpellierin yliopistossa. Tilan viininvalmistusvälineistöä päivitettiin, ja otettiin käyttöön uusia viljelykäytäntöjä jotka nekin vaativat investointeja ja aikaa.

– Viljelemme maitamme orgaanisesti, ja laatuviinin tuotanto vaatii paljon käsityötä.

Panostus on mittava, ja laatuun tähtäävien investointien pakosta Fabren perhe on joutunut omaksumaan myös aikaisempia sukupolvia selvästi kehittyneemmän kaupallisen ajattelun.

Potkua paikallisuudesta

– On oltava oma tyyli.

Clémence pukee sanoiksi kaupallisen menestyksen perusedellytyksen: tuotteiden on erotuttava toisista samanhintaisista ja samantyylisistä. Fabren perheellä on onneksi hihassaan muutama valttikortti taistelussa uuden maailman tulokkaita vastaan.

– Perinteet. Rypäleiden ja kasvupaikkojen yhteensopivuus. Paikalliset rypälesekoitukset, Clémence luettelee alueen ominta antia.

Historialliset referenssit ovat tosiaan melko ainutlaatuiset, sillä Languedocissa alettiin viljellä viiniä jo 600-luvulla eaa.

Rypäleetkin poikkeavat tosiaan ns. kansainvälisistä lajikkeista, vaikka niitäkin viljellään – Fabret itsekin valmistavat laadukasta pöytäviiniä tempranillosta. Carignan, grenache, syrah, mourvedre ja cinsault ovat alueelle tyypillisiä punaviinilajikkeita, valkoviinejä valmistetaan marsannesta, roussannesta, picpoulista ja viognieristä.

Kuten muillakin alkuperämerkinnöillä Languedocilla  on omat tiukat säännöksensä viljely- ja vinifiointikäytäntöjen suhteen, esim. uudessa maailmassa yleisesti käytetty kastelu on kielletty ja hehtaarilta saatava maksimi hehtolitramäärä on rajoitettu 45:n hujakoille.

Fabren parhaat viinit tulevat Boutenac-nimiseltä alueelta, joka sai oman alkuperämerkintänsä vuonna 2005. Siellä perhe viljelee alueen maatiaisrypäleitä orgaanisin menetelmin. Viinit valmistetaan kokonaan tai osittain hiilihappokäymisen kautta hedelmän raikkauden säilyttämiseksi. Viinit sekoitetaan useasta eri rypäleestä, mikä parhaimmillaan tuo lopputulokseen kiintoisaa kompleksisuutta. Ranskalaiseen tapaan maaperä on tarkoin kartoitettu hamaan plioseeniseen aikakauteen asti. Alueelle ja sen viineille ominainen aromi on garrigue, auringonpaahtama matala pöheikkö joka tuoksuu väkevästi luonnonyrteiltä ja pihkaisilta havukasveilta.

Pitää olla oma tyyli.

– Clemence Fabre

Hieno tukku argumentteja, joilla voi tehokkaasti selättää uuden maailman kilpailijoita, eikä pelkästään paperilla.

Mutta valitettavasti Kalifornia, Etelä-Amerikka, Australia ja Etelä-Afrikka eivät ole ainoita kilpailijoita Fabren perheen kategoriassa. On myös Etelä-Italian, Espanjan ja Portugalin viinejä, puhumattakaan Itä-Euroopasta, josta on nähty on huimia välähdyksiä sekä hintalaatusuhteen että absoluuttisen laadun suhteen. Plus tietysti rakkaat oman maan kilpailijat menestyvältä Rhônen alueelta ja tietysti naapurista muualta laajasta Languedocista.

Eipä ole siis helppoa viinintuottajalla.

Puhdasta ranskalaista sisua

Clémence, joka on hankkinut kannuksensa viinimarkkinoinnissa Vietnamissa sekä Shanghaissa ja Hongkongissa, on viimeisen vuoden ajan keskittynyt yksinomaan perheensä tuotteiden vientimarkkinoiden kehittämiseen. Nyt hän on siis päätynyt Euroopan perukoille, keskelle koleaa Helsinkiläistä kesäpäivää, eikä herkulesmainen taisto kaiken maailman kilpailijoita vastaan näytä verottaneen hänen hyvää tuultaan.

– Hieno paikka, Clémence tuumii aurinkoisesti istuessaan Hietalahden Hallin Le Marché -ravintolassa maahantuojan edustajan kanssa.

Clémencen viinit ovat saaneet Suomessa myönteisen vastaanoton, eikä ihme. Tilan edullisemmat viinit ovat helposti lähestyttäviä mutta yllättävän tyylikkäitä, kuumille paikoille ominaiset ylikypsät aromit loistavat poissaolollaan. Näyte tilan parhaasta osaamisesta on aidosti terroir-henkinen laatuviini, jolla on persoonaa ja ikääntymispotentiaaliakin.

Aika näytää päästäänkö niitä maistelemaan Suomessa laajemminkin, sillä hyvässäkin tapauksessa kestää helposti vuoden ennen kuin asiassa tapahtuu mitään. Clémence ei osoitakaan kärsimättömyyden merkkejä, mutta siinä varmasti auttaa hänen vankkumaton vakaumuksensa alueen tulevaisuudesta:

– Nyt on Languedocin aika.

Clemence Fabren esittelyssä hurmaava L’Instant -rosé, kaiteella tyylikäs punaviini Château Coulon. Lisää tietoa www.famillefabre.com